3.7.08

Herkistellen..

Viime viikoloppuna tuli nähtyä taas kas suurta festaria. Bang your head Saksassa ja Graspop Belgiassa. Kokoa oli festareilla sen verran, ettei Suomesta tulla ikinä löytämään edes paikkaa missä moista voitais järjestää. Kissiä tais olla Belgiassa kattomassa varmaan 200 000 henkeä ja silleen. No eikös jokin mene viikonlopussa silti pieleen. Sunnuntaina piti olla veto Tuskassa kera Korpiklaanin. Ikävä kyllä Luftvaffe.. hansa pystyi olemaan toimittamatta soitto kamoja Helsinkiin samoilla lennonlla meidän kanssa. Jäi siis Helsingin keikka soittamatta.

Alku viikko on tullut asennettua ääni järjestelmää Vastikselle. Tänään tuli homma reilaan. Nyt on siis kamaa jolla soittaa räimetä huumaantuvalle väelle keikkojen välissä ja muutenkin. Jostain syystä tuli sitten tänään kotiin tullessa mieleen, että on vanhoja livejä jossain tallessa. Koneeseen tuli iskettyä vuodelta 2003 Laurin Yläasteen 9. luokan musiikin valinnaisryhmän live veto Mynämäeltä. Ja hyvissä fiiliksissä. Vaikka jälki tallenteell ei ole ehkä juuri niin kuranttia kuin ois halunnut mutta fiilis kruunaa aina sen mitä haetaan. Jostain syystä Peltomäen Annan tulkinnat biiseistä Zombie, Hero ja Love Somebody vaan iskee ja aika lujaa..

Niin.. ehkä juuri nämä hetket on juuri se jokin miksi näitä juttuja tekee. Selkeästi sitä vaan voi aistia sen miten yleisö vastaan ottaa sen mitä ollaan tekemässä ja toisaalta esiintyjät haluaa antaa kaikkensa. Hjyva fiilis.

23.6.08

Jussit on vietetty

Niin siinä siten kävi että tämän vuoden jussit on takana päin. Torstaina oli ihan mukava veto Nummessa. Tai no. Hirveätä kuraa oli pöntöt täynnä niin lavalla kuin leirintäalueen bajamajoissa. Uusi tiski tuli korkattua. Eikä todellakaan mitään valittamista itse tiskissä. Itätie oli toimittanut kaljateltan lavalle sitten jotain sellaista, jonka toivoin jo olevan levitetty pitkin Airiston rantoja telkänpöntöiksi. Oli muuten jotain aivan saatanan kamalaa kyseiset kulmat.

Noh. Mutta hengissä selvittiin. Nummessa tuli sitten lopulta vietettyä perjantai ja lauantaina piti suunnata lentokentälle jätkiä vastaan. Ite festareilla tuli nähtyä monta vanhaa tuttua ja pitkästä aikaa. Sinäänsä ehkä hassuinta ikinä on, kun menet minkä tahansa miksauskopin ääreen niin aina on joku tuttu töiden ääressä. Eipä siinä. Joskus kannattaa tuo kaljateltassa vierailukin. Kuin sattumalta tuli sieltäkin bongailtua tuttuja.

Juuri parhaillaan valmistaudun henkisesti torstain lähtöön. Edessä keikat Saksassa Bang Your Head festareilla, Belgiassa Graspop Metal Meetingissä ja Suomen Tuskassa. Graspop on itselle se kesän kohokohta. Onhan festarin pääesiintyjä KISS.

16.6.08

Kesä alussa ja menossa

Kesä on taas polkaistu käyntiin. Ensi viikonloppuna on kuulema juhannus. Vaan enpä tiedä mitä sekin sitten tarkoittaa. Juuri kuulin, että henkilökohtainen panokseni keskikesän juhlaan keveni yhdellä keikalla. Olivat osaltani unohtaneet varata lentoliput Saksaan. Hyvä hyvä. Meitsi taitaa siis hengailla Nummessa koko Jussin. Katotaan nyt. Kaikkihan riippuu pitkälti siitä passista jonka torstaina saan. Ja toisaalta siitä onko paikalle tepastelemassa kuinka paljon tuttuja. Kovin montaa bändiä festareilla ei ole jotka olisivat MUST SEE! osastoa.

Viime viikonloppuna tuli monen vuoden tauon jälkeen käytyä Jukolan-viestissäkin. Fyysinen osallistumiseni tapahtumaan rajoittui tosin edellis käynneistä poiketen kilpailukeskuksessa seisoskeluun ja muutaman kuvan näpsimiseen. Tarttuihan siinä sitten muutama helmikin. Muun muassa taistelu toisesta ja kolmannesta tilasta ja nimen omaan se ratkaisun hetki... Ja sinäänsä hienointa koko tapahtumassa oli nähdä suuri joukko tuttuja ihmisiä menneisyydestä ja nykyisyydestä. Jukolasta on kasvanut melkoinen mediatapahtuma. Koko hoito televisioidaan ja ylläri ylläri kahvoissa on aika moni tuttu naama. Toisaalta metsässä oli myös iso jukko ihmisiä joiden kanssa on tullut joskus taannoin vietettyä aikaa kyseisen lajin parissa. jo pelkästään tunnelma kesäisessä yössä Jukolan viestissä on jotain sellaista, jonka kokeminen on suositeltavaa jokaiselle. Huikein kaikista on viestin lähtö. Mitenpä sen kuvailisi? 1400 miestä juoksee lamput päässä metsään. Menkää itse joku kerta katsomaan.
Kesken Jukolan puski vain mielen perukoista ajatus, josko minäkin taas joku päivä. Ehkä ensi vuonna? Katsotaan.

Kisa tiimellyksessä tuli samalla kauhisteltua suomalaista kenttäkuulutus tekniikkaa. Kaikki järkevät ratkaisut oli jotenkin kokonaan unohdettu. Jos kaappi/torviläjää ajetaan kaksi päivää säröllä, on jossain tapahtunut erittäin suuri virhe. En tiedä onko kyseessä vain puhdas tietämättömyys tai välinpitämättömyys. Jos itse olisin maksavan osapuolen housuissa, pitäisin rahanyörit visusti kiinni. Toinen hirvitys liittyi kisojen ajan netissä lähetettyyn kenttäkuulutus striimiin. Todellinen floppi. Jos lähetyksessä on jatkuva sähköinen häiriö, jota brummiksikin kutsumme, en todellakaan kehtaisi laittaa kysymystä "Olisitko valmis maksamaan tästä?" nettistriimin käyttäjä sivuile.

23.3.08

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Muistin juuri että mullahan on sellanen blogi. Ja niin onhan sitä jo yli vuosi kun tänne oon jotain raapustanut.. sori. Vuoteen mahtuu tapahtumia aika rutkasti. Muun muassa työn antaja on vaihtunut isosti. Telkkaria tehdään edelleen, mutta suurimmaksi työnantajaksi on muodostunut Korpiklaani orkesteri. Juuri eilen aamulla palailtiin Venäjältä jossa tehtiin keikat Pietarissa ja Moskovassa. Sanotaan että hurja reissu. Kaksi täyttä tupaa, kolem linja-auton rengasta ja kymmenen miliisiä jotaka olivat kovin kiinnostuneet tekemisistämme venäläisellä maantiellä, johon joku oli päättänyt kylvää perunansa.

Noh.. kaikkea sattuu ja tapahtuu. Korpiklaanin kohdalla toimenkuvaani kuuluu niin lava kuin monitoritkin. Kaikkein hassuinta mitä orkesterin elämään liittyy on yhtyeen suosio maailmalla. Niinhän se on ettei kunkaan ole profeetta omalla maallaan. Kaikkialla muualla Euruoopassa salit on järjestään loppuun myytyjä, mutta Suomessa ollaan jotenkin paitsiossa. Hiukka jänskättää kuinka porukkaa löytää ens viikon Suomi keikoille. Normaalisti paikalle on löytänyt 30 ihmistä joka on aika vähän verrattuna niihen 1200 henkeen Moskovassa tai 480 henkeen Rotterdamissa, jossa saman verran porukkaa jäi keikkapaikan ulkopuolelle pakkaseen.

Eiköhän sitä jotain saada aikaiseksi. Bändiltä ilmaantui uusi levy tuossa eilen. Eiköhän tuo suosio tuossa kasva kotomaassakin. On meinaan kovaa kamaa koko levy. Mutta mistäs tuota tietää. Näitä kun ei voi ennustaa..

11.11.06

henkilökohtainen kriisi

Näitä tulee kaikille eteen aina joskus. Henkilökohtaisesti asia koskettelee työn ja vapaa ajan häilyvää rajaa allekirjoittaneen kohdalla. Itse asiassa on jotenkin ikävää huomata olevansa sosiaalisesti rajoittunut. Puhutaan aidosti vakavasta asiasta, kun ei selkeästi voi erotella onko viihteellä vai töissä. Ravintoloissa en ole osannut käydä viihtymässä seitsemään viimeiseen vuoteen ja televisiosta tulevasta ohjelmasta en ole nauttinut neljään vuoteen.

Tilanne on ehkä vittumaisin ikinä. Ja ilmeisesti siitä seuraa se tosi seikka, että lääkäri määräsi tänään allekirjoittaneelle verenpainelääkityksen... Lukemat olivat kuulemma sitä luokkaa että normaali polikäynti oli muutua osastolle siirroksi, ja papat ois toimitettu TAYSin kellarikerroksiin kiertokäynnille. En mä nyt noista niin tiedä, mutta kait se on aika vakavaa?

Nooh nyt ois edessä harkinta elintapojen muuttoksista. Tupakka on kuulemma pahasta ja lakritsi... ja kait on suola ja rasvakin, tosin onhan noi ollu mulla jo entuudestaan tarkkailun alla, mutta syyni syvenee...

5.11.06

MacBook sai lisää muistia

Juups... Sain sitten tilailtua Kirjaan kaksi gigan palikkaa muistia. Nyt alkaa homma vaikuttaa jo hyvältä. Kaikki se kiukuttelu ProTools ympäristössä alkaa olla eilistä päivää. Seuraavaksi alkaa vaan käyttäjä kitistä ääni interfacen riittämättömyydestä... Eli ajatuksena on alkaa työstää mobiilia äänitysratkaisua.

Pohdinnan alla on ollut vakavasti joko Digi002Rack tai joku M-audion FW400 pohjainen rauta. 002 puolustelee ehdottomasti liitäntöjen monipuolisuus ja toki mahdollisuus äänittää ainakin sen 16 ränniä sisään samanaikaisesti...

Tulevaisuus näyttää kuinka käy...

19.10.06

Perheen lisäys...

jOO EN TODELLAKAAN OLE MENNYT HARRASTAMAAN SUKUNI JATKAMISTA(!!!), mutta maanantai illalla kotiin saapui UUSI MACBOOK. Tiistaina alkoi Julman Hämärän äänitys sessiot, jossa tuo uusin tulokas koe ponnistettiin... Varsin varhain selvisi, ettei perus muisti yksinkertaisesti riitä pyörittelemään äänityssessiota. Kaverina McBookilla on DigiDesignin MBox2, meininkinä oli pyörittää muutamaa raitaa stereona ulos ja samaan aikaan äänittää yhdestä kahteen raitaa sisään. Periaatteessa yhdenaikaisesti olisi mahdollista änittää maks. 4 raitaa, joista 2 analogisesti ja 2 S/PDIFfinä, koska käytössä oli myös Sonyn DMX-100 digi tiski, jossa sitä signaalia saa pyöriteltyä juuri niin kuin haluaa..

nooh loppu tulos on kuitenkin se, että kone aina välillä päätti kyykätä. Uudeleen käynnistys ja kaikki oleellinen ja vähemmän oleellinen pelaa taas moitteetta. Pitää ens viikolla käydä kattelee lisää muistia tohon Bookkiin ja kaikki on taas loistavasti...

Moni kyselee tietysti, miksi en ostanut muistia suoraan koneen mukana... syy.. hinta! Onko mitään järkeä maksaa gigan kammasta 200€/kpl??? Mielestäni ei... Ja juuri siksi oon menossa kauppaan ens viikolla. Samalla pitäis ostaa tolle kannettavalle kaveriksi BT-hiiri. Ja mobiili studiomme alkaa olla valmis...